Valmennus

Valmennus tapahtuu selaimella käytettävän palvelumme kautta. Aluksi valmennettava kertoo itsestään taustatiedot ja tavoitteensa sekä käy kuntotestissä jollakin suosittelemistamme testiasemista. Tästä alkaa tavoitteellinen valmennus, jossa valmentaja tekee valmennusohjelman aina kahdeksi tai neljäksi viikoksi kerrallaan. Valmennettava näkee kalenterin kuukausinäkymästä jo tekemänsä harjoitukset ja seuraavien viikkojen harjoitussuunnitelman. Kun valmennettava tietää milloin hän esimerkiksi työesteen vuoksi ei voi harjoitella lainkaan, hän merkitsee päivät etukäteen kalenteriin jotta valmentaja ei suunnittele näille päiville harjoituksia. Lisäksi valmennettava voi kertoa valmentajalle kuinka monta tuntia viikossa hän pystyy harjoittelemaan, sillä valmennusohjelman ei kannata olla samanlainen talven kiireisten työviikkojen ja kesän vuosiloman aikana.

(Napauta kuvaa niin näet sen täysikokoisena)

 


Heti harjoituksen jälkeen, kun valmennettava on ladannut harjoituksen sykemittaristaan palveluumme, hän näkee yhteenvedon harjoituksestaan. Valmentaja voi kommentoida yksittäistäkin harjoitusta ja antaa valmennettavalle tarkentavia neuvoja. Päivittäessään valmennusohjelmaa valmentaja näkee valmennettavan tekemät harjoitukset, joiden onnistumisen perusteella valmentaja voi laatia ohjelman tuleville viikoille.

(Napauta kuvaa niin näet sen täysikokoisena)